Matias


Suhtauduin politiikkaan nuorempana kriittisesti. Seurasin uutisia ja tapahtumia aktiivisesti, mutta ajattelin, ettei politiikka olisi minun juttuni. 17-vuotiaana päätin kuitenkin lähteä haastamaan omia ajatuksiani ja pohdinnan jälkeen liityin Kokoomukseen.

Puolueeseen liittymisen jälkeen seurasin aktiivisemmin erityisesti Helsinkiin liittyvää päätöksentekoa ja Helsingin kaupunkipolitiikkaa. Koin suureksi epäkohdaksi sen, että viime valtuustokaudella kaupunginvaltuustossa ei ollut ainuttakaan alle 30-vuotiasta valtuutettua. Ajattelin, että jonkun pitäisi tehdä asialle jotain. Aikaa kului ja kuntavaalien lähestyessä löysin itseni allekirjoittamasta ehdokassopimusta vielä alaikäisenä, ilman minkäänlaista tiimiä tai vaalirahoitusta saati sitten kokemusta kampanjan tekemisestä.

Kuntavaaleissa puhuin erityisesti nuorten vaikuttamismahdollisuuksista ja konkretian tuomisesta politiikkaan. Tein listan 30 konkreettisesta muutostavoitteesta, joita halusin edistää kaupunkipolitiikassa. Ilmeisesti moni oli kanssani samaa mieltä näistä tavotteista, sillä ollessani vasta 18-vuotias abiturientti, sain luottamuksen 585 helsinkiläiseltä toimia varakaupunginvaltuutettuna. Jäin vain 49 ääntä valtuustopaikasta, joka olisi tehnyt minusta Helsingin historian nuorimman kaupunginvaltuutetun. Tappio tuntui kirvelevältä, mutta pitkällä aikavälillä erityisen opettavaiselta. Myös varasijalta olen päässyt viemään useita asettamiani tavoitteita maaliin ja työ jatkuu.

Olen asunut koko ikäni Helsingissä. Asuin lapsuuteni Tammisalossa, josta muutin armeijan jälkeisenä kesänä omaan kotiini Herttoniemeen. Olen käynyt koulua niin ydinkeskustassa kuin Viikin peltojen keskellä ja harrastanut, liikkunut ja käynyt kotibileissä ympäri kaupunkia. Mahdollisuus olla tekemässä rakkaasta kotikaupungistani vielä parempaa kaupunkia valtuustosta käsin on minulle todella tärkeää, ja olen äärimmäisen kiitollinen jokaiselle äänestäjälleni luottamuksesta. Vaikka Helsinki onkin ollut kotini koko ikäni olen vietin lähes kaikki lapsuuteni kesät isovanhempieni luona Kauhajoella. Myös perunannosto, puolukan poiminta ja traktorilla ajaminen sujuvat, vaikka syntyperäinen stadilainen olenkin!

Kävin lukion Kulosaaren Yhteiskoulussa, josta kirjoitin ylioppilaaksi vuoden 2017 keväällä – samana keväänä, jona tulin valituksi varavaltuutetuksi. Lähdin kesällä armeijaan, jossa sain lentotiedustelualiupseerin koulutuksen. Suortin palvelukseni Santahaminassa. Osana varusmiespalvelusta kävin neljän kuukauden lentotiedustelualiupseerikurssin Niinisalossa. Armeija-aikana kävin täydentämässä ylioppilastodistustani yhteiskuntaopilla ja armeijan jälkeen vielä pitkällä matematiikalla.

Hain opiskelemaan armeijasta käsin ja luin kauppatieteellisen pääsykokeisiin loppusotien aikana.Heikot lukuolosuhteet verottivat tulosta ja jäin toiselle varasijalle Lappeenrannan yliopistoon. Olin kirjoittanut aikaisemmin keväällä Varusmieslehden pääkirjoituksessa ja Helsingin Sanomien mielipidepalstalla saapumiserien ajankohtien aiheuttamista ongelmista yliopistoon lukemiseen kannalta ja ongelma osuikin suoraan omalle kohdalle.

Oma kokemukseni vaikutti osaltaan siihen, että haluan tehdä töitä sen eteen, ettei yksikään varusmies joutuisi kärsimään samasta kohtalosta opiskelupaikan kanssa ja viettämään turhaa välivuotta.Lähdinkin ehdolle Varusmiesliiton puheenjohtajaksi ja liittokokouksemme valitsi minut liiton puheenjohtajaksi vuodelle 2019.Mahdollisuus saada työskennellä edunvalvonnan parissa täyspäiväisesti on minulle suuri kunnia-asia, ja Varusmiesliiton teemat ja tavoitteet näkyvät myös omassa eduskuntavaalikampanjassani.

Tsekkaa mun visio siitä, minkälaista työtä Varusmiesliitto tulee tekemään ensi vuonna! vml.matiaspajula.fi

Ennen työskentelyä Varusmiesliiton puheenjohtajana olen ollut monissa erilaissa työtehtävissä 16-vuotiaasta asti, jolloin aloitin 24/7 -myymälän ilta- ja yövuoroissa lukion ohella. Lisäksi olen ollut töissä niin hammaslääkäriaseman vastaanotolla kuin energiayhtiön johdon assistenttina. Olen toiminut aktiivisesti myös erinäisissä luottamustoimissa niin politiikan kuin opiskelijajärjestöjen puolella.

Erilaisista työkokemuksistani tärkeimpänä käteen on jäänyt ymmärrys erilaisten työtehtävien merkityksestä kokonaisuudelle. Olen oppinut sen, että kaikki tehtävät on hoidettava kunnialla, jotta asiat luistavat – niin pienessä myymälässä kuin koko yhteiskunnassa. Uskonkin vahvasti siihen, että työn tekeminen ja työllistyminen on tärkeä keino muun muassa syrjäytymisen ja kotouttamisen ongelmiin.

Kriittinen suhtautuminen politiikkaan on muutamassa vuodessa muuttunut intohimoksi sitä kohtaan. Muutamassa vuodessa olen nähnyt, että kun tekee kovasti töitä, asioita voi saada muuttumaan parempaan suuntaan. Muutos tapahtuu pieni askel kerrallaan, mutta jos ei ole valmis tekemään töitä muutoksen eteen, se ei tapahdu ollenkaan. Siksi teen kaikkeni, jotta voin olla antamassa oman panokseni politiikan, Suomen ja koko maailman muuttamiselle. Siihen pyydän sinulta luottamusta ja ääntäsi.

Tarkka CV löytyy LinkedIn -profiilistani.