Pamfletti  Kokoomusnuorten tehtävä ja tulevaisuus


Kokoomusnuorten tärkein tehtävä on toimia yhteiskunnallisen keskustelun keihäänkärkenä.

Kokoomusnuorten puheenjohtajan tärkein tehtävä on johtaa liittoa ja osoittaa se suunta, johon liittoa kehitetään erityisesti poliittisesti mutta myös järjestöllisesti. Siksi puheenjohtajalla on oltava selkeä visio siitä, mihin suuntaan hän haluaa tätä liittoa ohjata ja minkälaisia uudistuksia toteuttaa.

Minusta on äärimmäisen tärkeää, että puheenjohtajaehdokkaana tuon selkeästi jäsenistölle arvioitavaksi sen, mihin suuntaan ja minkälaisilla painotuksilla minä haluaisin meidän liittoamme ohjata. Siksi olen maakuntia kiertäessäni kerännyt ja kirjoittanut ylös ajatuksiani siitä, minkälaisia uudistuksia haluan tuoda Kokoomusnuorten politiikkaan ja toimintaan.

Itse uskon, Kokoomusnuorten tärkein tehtävä on toimia yhteiskunnallisen keskustelun keihäänkärkenä. Meidän tulee olla se toimija, joka uskaltaa avata keskustelun sellaisista aiheista ja tunkeutua sellaisille aihealueille, joista muut eivät vielä uskalla puhua.

Siksi olen koostanut ajatukseni liiton uudistamisesta Keihäänkärki -nimellä kulkevan pamfletin sivuille. Pamfletti löytyy alla olevasta linkistä.

Tutustu ajatuksiini ja lähde mukaan rakentamaan yhä parempaa ja vaikuttavampaa Kokoomuksen Nuorten Liittoa! Toivottavasti voin olla luottamuksesi arvoinen jäsenäänestyksessä 8. – 15.11.