Se on kuntavaalit tiedossa ja kohta mennään taas!

Helsingin Kokoomus on tänään nimennyt ensimmäiset ehdokkaat ensi kevään kuntavaaleihin. Mulla on iso kunnia saada olla mukana tällä listalla! 🏙

Neljä vuotta sitten mut nimettiin ensimmäistä kertaa ehdolle kuntavaaleihin. Sain silloin, 18-vuotiaana lukion abiturienttina, ihan uskomattoman suuren luottamuksen helsinkiläisiltä äänestäjiltä: 585 ääntä ja mahdollisuuden lähteä tekemään Helsingin kaupunkipolitiikkaa varavaltuutettuna. Helsingin historian nuorimman valtuutetun tittelikään ei jäänyt silloin kuin 49 äänen päähän.

🔹🔸

Olen tehnyt kaikkeni voidakseni olla neljä vuotta sitten saamani luottamuksen arvoinen. Töitä on tehty helsinkiläisten puolesta kymmenien ja kymmenien erilaisten hankkeiden, aloitteiden ja projektien parissa aina kaupunkipyöristä terveyskeskuksiin ja yöbusseista kaavoitukseen ja rakentamiseen.

Helsingin kaupunkipolitiikasta saamieni oppien ansiosta olen saanut luottamusta tehdä politiikkaa työkseni myös valtakunnanpolitiikassa. Vuosi Varusmiesliiton puheenjohtajana ja nyt työt Kokoomusnuorten puheenjohtajana ovat opettaneet paljon lisää sellaista, josta on hyötyä myös parempaa Helsinkiä rakentaessa. Kokemus eduskuntavaaleista ja niissä saatu 2122 helsinkiläisen äänestäjän luottamus vahvisti yhä sitä fiilistä, että tämä on sitä, mitä haluan tehdä, jos helsinkiläiset äänestäjät niin suovat.

🔹🔸

Mulle on selvää, että haluan jatkaa työtä Helsingin ja helsinkiläisten hyväksi. Helsingin kaupunkipolitiikka on se, mikä mut alunperin sai kiinnostumaan politiikasta ja joka on edelleen se mun ehdoton ykkösjuttu tässä lajissa.

Siksi lähden nyt hakemaan uudestaan luottamusta helsinkiläisiltä äänestäjiltä. Tavoitteena on hakea paikka kaupunginvaltuustosta mahdollisimman vahvalla äänestäjien mandaatilla, jotta voin tehdä lujasti töitä paremman Helsingin puolesta myös seuraavat neljä vuotta. Töitä tämän tavoitteen eteen minä ja mahtavin tiimini (jolle olen ikuisessa kiitollisuudenvelassa siitä, että saan tehdä töitä politiikassa💙) tulemme tekemään jälleen hartiavoimin niin paljon kuin ikinä mahdollista, ja vähän vielä enemmän!

Kampanjaa ei ole mahdollista tehdä yksin ja kaikki apu on enemmän kuin tarpeen. Jos pystyt lähtemään mukaan tekemään tätä kampanjaa tai auttamaan ihan millä tahansa tavalla, pistä viestiä mulle tai mun parhaalle kampanjapäällikölle Veera Honkoselle! Voin vakuuttaa, että meidän tiimiin kannattaa lähteä mukaan

Lähde mukaan tekemään ensi kevään kovinta kuntavaalikampanjaa. Huolehditaan siitä, että ensi keväänä Helsingin kaupunginvaltuustoon saadaan uuden sukupolven edustaja!💪🏼