Pohjoismaiden vihreän vasemmiston pääsihteerinä toimiva Mia Haglund kirjoitti perjantaina kolumnin ylioppilaslehteen otsikolla “Syödään rikkaat”. Tekstissä Haglund haaveilee siitä, kuinka rikkaiden tulisi pelätä giljotiinia ja että nykypäivän rikkaat kohtaisivat saman kohtalon kuin kuningatar Marie Antoinette Ranskan vallankumouksen aikaan, jolloin hänet mestattiin giljotiinilla.

Olisi mielenkiintoista nähdä julkinen vastaanotto, jos oikealta laidalta kirjoitettaisiin samanlaista retoriikkaa täynnä oleva teksti, mutta rikkaiden tilalla olisi jokin muu ihmisryhmä. Varmaa olisi, että tekstin kirjoittajan poliittinen ura olisi ohi ja kirjoitus tuomittaisiin poliittisen kentän jokaiselta laidalta. Ja hyvä niin, tällaista retoriikkaa kenenkään toimesta ei tule hyväksyä.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa väkivallalla flirttailu ja sen käyttämisen vihjailu on lähiaikoina lisääntynyt merkittävästi. Tällaiset kirjoitukset ovat omiaan normalisoimaan väkivallan yhteiskunnallisessa keskustelussa ja samalla myös madaltaa väkivallan todellisen käytön kynnystä. Minkään ihmisryhmän murhaamisella flirttailu ei saa olla hyväksyttävää yhteiskunnallisessa keskustelussa, saati sitten ylioppilaslehden palstalla. Se, että tekstin lopussa väittää kirjoittaneensa ihmisryhmän murhaamisesta ja syömisestä “symbolisesti” ei vapauta vastuusta.

Väkivallalla flirttailun lisäksi tämä kyseinen kolumni pyrkii jyrkentämään yhteiskunnan kahtiajakoa. Tällaista lietsomista tulisi välttää viimeiseen asti. Aikana, jona meidän pitäisi yhdessä kyetä ratkaisemaan useita globaalejan kriisejä, ei meillä ole varaa tällaiseen yhteiskunnallisen vastakkainasettelun. Näyttää siltä, että myös vasemmisto on nyt kunnostautunut tällaisen negatiivisen kehityksen vahvistamisessa.

“Luokkakonflikti elää ja voi hyvin suomalaisten rikkaiden puheissa. Niissä ei paljon giljotiineja pelätä.”

Sitaatti kolumnista “Syödään rikkaat”, Ylioppilaslehti 13.9.

Kyseinen kolumni on väkivallalla flirttailun lisäksi myös muutenkin täysin reaalimaailmasta irtautunut. Haglund kirjoittaa, että hänen mielestään yhteiskunnan tulisi keskittyä köyhien auttamisen ja heidän köyhyydestä nostamisen sijaan siihen, että riistämme ahkerilta ihmisiltä työllään ansaitsemaa varallisuutta ja vaikeutamme työnteolla ja yrittämisellä vaurastumista. Tämä ajattelumalli ilmentää hyvin nykyvasemmiston ajattelun ydintä ja sen ongelmallisuutta: köyhyyttä suurempana ongelmana nähdään se, että joku saattaa kovalla työnteolla ja yrittämisellä vaurastua. Sen sijaan, että nykyvasemmisto keskittyisi köyhyyden ratkaisemiseen se keskittyy ahkerien ihmisten kampittamiseen. Vasemmisto ei siis ole edes köyhän asialla.

Kolumninsa lopussa Haglund esittää, että varallisuudelle tulisi laittaa 10 miljoonan euron katto. Tämä käytännössä tarkoittaisi sitä, että kaikki yritykset olisivat yksityisen omistuksen sijaan valtion omistamia, sillä varallisuuskatto estäisi yksityisen omistamisen. Toki tämä tarkoittaisi myös sitä, ettei kukaan haluaisi yrittää tietäessään, että onnistuessa hedelmiä tästä menestyksestä ei saisi pitää. Yrityistoiminta näivettyisi, työpaikat katoaisivat ja talouskasvu kääntyisi laskuspiraaliin. Ketkä tästä eniten kärsisivät? Aivan, eivät ne rikkaat, vaan yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat vähävaraiset, eli juuri ne, joita vasemmiston väittää suojelevansa.


Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ylioppilaslehdessä julkaistaan näin irrallaan reaalimaailmasta olevaa materiaalia. Ylioppilaslehti on kunnostautunut vuosien aikana laatujournalismin tuottamisessa muun muassa vuonna 2013, jolloin kaksi heidän toimittajaansa matkusti bussilla Turkuun, kakkasi matkalla tarkoituksella housuunsa ja kirjoitti tästä kokemuksesta jutun. Silloin ei tosin sentään haaveiltu kenenkään murhaamisella, mutta nyt sekin raja on jo ylitetty.

Kaikista irvokkainta on, että minä ja kymmenet tuhannet muut yliopisto-opiskelijat joudumme ylioppilaskunnan pakkojäsenenä rahoittamaan tämän roskalehden kustannusta, vaikka emme allekirjoittaisi sen julkaisuja. Normaalissa vapaassa yhteiskunnassa minulla olisi mahdollisuus äänestää jaloillani ja lopettaa jäsenyys, jonka maksulla tätä julkaisua rahoitan. Koska Suomessa kokoontumis- ja yhdistäytymisvapaus ei toteudu, vaikka se perustuslakiin onkin kirjattu, minulla ei tätä mahdollisuutta kuitenkaan ole. 

Väkivallalla flirttailu ei ole koskaan hyväksyttävää, mutta muuten surkeaa journalismia saa tehdä. On kuitenkin väärin, että sitä tehdään rahoilla, jotka on kerätty ihmisiltä, jotka eivät millään lailla allekirjoita tätä journalismia. Siksi ylioppilaskuntien pakkojäsenyys on lopetettava.