Olen itse ollut työelämässä aina lukion toiselta luokalta asti, jolloin aloitin vuorokauden ympäri toimivassa pienmyymälässä Helsingin keskustassa ilta- ja yövuorojen parissa lukio-opintojeni ohella. Kyseinen yritys työllisti alle 10 henkeä ja työnantajan ja työntekijöiden läheinen ja välitön suhde auttoi merkittävästi ymmärtämään pienyritysten arkea nyky-Suomessa. Se arki ei ole hääviä.

Tuon työpaikan jälkeen olen työskennellyt useissa muissa pienyrityksissä, joista pienin on ollut vain neljä henkeä työllistänyt antikvariaatti. Nämä kokemukset työelämästä ovat opettaneet työelämän käytäntöjen ja ahkeruuden merkityksen lisäksi myös nykyisten työmarkkinoiden lukuisista ongelmista ja haasteista. Ikävä kyllä joustamamattomista ja paikallista sopimista halveksivista työmarkkinoista kärsivät eniten juuri pienyritykset sekä työelämän kynnyksellä olevat työntekijät, eli nuoret, opiskelijat sekä osatyökykyiset.

Pienyrittäjien puolien pitäminen on aina ollut Kokoomuksen tehtävä. Viime hallituskaudella onnistuimme saamaan pieniä helpotuksia heidän arkeensa, mutta ottaen huomioon perusporvarihallituspohjan luomat mahdollisuudet ei näitä saavutuksia voi pitää millään mittarilla riittävinä. Työmarkkinoiden uudistaminen ei kunnolla päässyt edes käyntiin eikä ay-liikkeen koko yhteiskuntaa lamaannuttavaa valta-asemaa saatu edes heikennettyä, saati sitten murrettua. Myös kevään 2019 vaaleissa pienyrittäjien asemaa ja työmarkkinoiden uudistamista koskeva keskustelu ja erityisesti pitkän aikavälin tavoitteet loistivat poissaolollaan. Viesti kentältä on ollut selvä: Kokoomus on pettänyt pienyrittäjät epäonnistuessaan työmarkkinoiden uudistamisessa. 


Työmarkkinoita uudistettaessa ja niiden joustavuutta lisättäessä kaikki lähtee liikkeelle paikallisesta sopimisesta ja sen lisäämisestä. Meidän on aika luopua siitä viime vuosituhannelle kuuluvasta ajatusmallista, että työnantaja haluaisi aina sortaa työntekijöitään. Ajatusmalli on täysin virheellinen, sillä työntekijät ovat nykyaikana yrityksen tärkein voimavara.

Tällä hetkellä paikallinen sopiminen ja työehtosopimuksesta poikkeaminen suuntaan tai toiseen on mahdollista vain, mikäli työnantaja kuuluu työnantajajärjestöön. Tämä on täysin järjetöntä ja jähmettää työmarkkinoita aivan turhaan. Tilanteeseen on ajauduttu, koska yleissitovat työehtosopimukset ovat suurten työnantajien intresseissä. Tällöin ne voivat käytännössä sanella liittotasolla sen, mitä työehtosopimuksiin kirjataan ja näin kirjoittaa heille sopivat pelisäännöt työmarkkinoille. Pienten yritysten rooli Suomen nykymallissa on lähinnä roikkua perässä ja pelata suurten toimijoiden intressit mielessä pitäen tehdyillä säännöillä. Paikallinen sopiminen sallitaan vain, mikäli työnantaja liittyy työnantajajärjestöön, jossa pienten yritysten ääni ei kuulu käytännössä ollenkaan ja toimintaa ja työehtosopimusneuvotteluja käydään suurten yritysten sanelemilla säännöillä.

Räikein esimerkki nykyjärjestelmän tuomista ongelmista on teknologiateollisuuden ala, jolla työnantajajärjestöön ei ole edes mahdollista liittyä, mikäli yrityksessä on alle 10 työntekijää. Säännöillä siis rajataan paikallinen sopiminen pois juuri niiltä yrityksiltä, jotka kaikista eniten paikallista sopimista tarvitsevat pärjätäkseen markkinoilla. Esimerkki osoittaa hyvin, että suurten yritysten ja työmarkkinajärjestöjen ainoa intressi on pyrkiä pitämään pienet yritykset poissa markkinoilta. Tämä tietysti hidastaa koko Suomen talouden kehitystä ja työpaikkojen määrän kasvua. 

Kysymys kuuluu, kuinka kauan annamme tämän maallemme haitallisen toiminnan jatkua?


Ehkä paras esimerkki nykyisen mallin ja paikallisen sopimisen puuttumisen tuottamista ongelmista on sunnuntailisät. On täysin järjetöntä, että työnteko yhtenä päivänä viikossa on keinotekoisesti tuplasti arvokkaampaa kuin kaikkina muina päivinä viikossa. Tämä johtaa siihen, että esimerkiksi monet ravintolat pitävät ovensa kiinni sunnuntaina, eli juuri sinä päivänä, jona työlle ja palveluille olisi paljon kysyntää ja esimerkiksi opiskelijoilla mahdollisuus tehdä töitä. Sunnuntailisien takia ovensa kiinni pitävän ravintolan työntekijät menettävät mahdollisuuden tehdä töitä ja tienata elantoa, yrittäjä menettää mahdollisuuden tehdä yrityksellään tuloja, asiakkaat menettävät mahdollisuuden käyttää palveluita ja koko yhteiskunta menettää verotuloja. Joka ikinen osapuoli häviää.

Työntekijän on saatava ahkeruudestaan reilu palkkio. Itse näen nykyisiä sunnuntailisiä paljon järkevämmäksi sellaisen mallin, jossa lisät sidotaan putkeen tehtyjen työvuorojen tai -päivien määrään yksittäisen viikonpäivän sijaan. Malli voisi toimia esimerkiksi niin, että jos työntekijä tekee viisi päivää putkeen töitä saa hän kuudennesta päivästä esimerkiksi 50% ja seitsemännestä päivästä 100% parempaa palkkaa. Tällöin töitä ja palveluita on helpompi tarjota jokaisena viikonpäivänä ja lisät kohdistuvat aidosti ahkerille työntekijöille sen sijaan, että ne saavat ne onnekkaat jotka sattuvan saamaan sunnuntain tuplapalkkaiset vuorot.

On kuitenkin tunnustettava se tosiasia, että etenkin matalapalkka-aloilla merkittävä osa palkasta saattaa tulla erityisesti sunnuntailisistä. Siksi on huolehdittava siitä, että mikäli sunnuntailisistä luovutaan on matalapalkkaisten alojen peruspalkan noustava niin, että työntekijä yhä pärjää saamallaan palkalla. Myös tässä tapauksessa on paljon järkevämpää sitoa työntekijän ansio yleiseen ahkeruuteen yksittäisen viikonpäivän työvuorojen sijaan.


Suomessa tulisi siirtyä sellaiseen malliin työmarkkinoilla, jossa työehtosopimus määrää vain työsuhteen ehtojen perustason, josta työntekijä ja työnantaja voisivat yhteisellä sopimuksella poiketa. Tällöin olisi mahdollista sopia esimerkiksi sunnuntai- ja muista lisistä tai esimerkiksi lounastauoista työnantajan ja työntekijän yhteisellä sopimuksella. Työehtosopimus ja laki turvaisivat perustason, johon työntekijällä ja työnantajalla olisi aina oikeus palata yksinkertaisesti toteamalla, että ei halua erikseen sopia paikallisesti vaan haluaa mennä työehtosopimuksen perustason mukaan. 

Paikallisen sopimisen lisäksi työmarkkinat tarvitsevat merkittävästi muitakin uudistuksia, jotta kilpailukykymme paranee ja pystymme tarjoamaan mahdollisimman monelle ihmiselle töitä. Työmarkkinoiden lisäksi meidän on syytä kehittää myös sosiaaliturvaa niin, sillä myös sillä on merkittävä vaikutus työmarkkinoiden käyttäytymiseen. Tärkeintä on se, että sosiaaliturva kannustaa aina ottamaan vastaan tarjottuja töitä ja ahkeruudesta saa riittävän palkkion. Mäkkärin keittiössä tai kaupan kassalla työskentelystä pitää aina jäädä enemmän käteen kuin kotona istumisesta.

Meidän on kyettävä tarjoamaan yhteiskunnalliseen keskusteluun yksittäisten muutosten ja parannusten lisäksi myös pitkän aikavälin tavoitteita ja tehtävä sekä muille puolueille että äänestäjille selväksi se, mihin suuntaan Kokoomus haluaa työmarkkinoita uudistaa. Kokoomuksen on oltava se puolue, joka haluaa rohkeasti uudistaa sekä työmarkkinoita ja työn verotusta että sosiaaliturvaa. Meidän on oltava se puolue, joka ajaa paikallisen sopimisen voimakasta lisäämistä, ansiotuloverotuksesta luopumista ja ahkeruuteen kannustavaa sosiaaliturvaa. Viime vuosina olemme epäonnistuneet siinä tehtävässä ja siksi nyt on huolehdittava siitä, että Kokoomus ottaa takaisin roolinsa työmarkkinoiden uudistajana ja pienyrittäjien puolustajana.

Työmarkkinoiden uudistaminen on Kokoomuksen tehtävä. Sen me olemme erityisesti pienyrittäjille velkaa.