Varusmiesliitto julkaisi tämän viikon maanantaina kannanoton, jossa vaadimme asevelvollisuuden tasa-arvoistamista. Kannanotto sai uskomattoman laajan näkyvyyden ja suurimmaksi osaksi positiivisen vastaanoton. Siitä keskusteltiin aamun Huomenta Suomessa, kirjoitettiin yli 20 lehden sivuilla ja uutisoitiin päivän jokaisessa uutislähetyksessä niin televisiossa kuin radiossakin. Keskustelun huippuna kolme suomalaista isoa lehteä otti aiheeseen kantaa tuoreissa pääkirjoituksissaan.

Liiton puheenjohtajana sain olla perustelemassa kannanottoa ja parin päivän ajan juosta haastattelusta toiseen kertomassa, miksi esittämäämme malliin tulisi siirtyä. Aikaa ja palstamillimetrejä oli kuitenkin jokaisessa haastattelussa hyvin rajallisesti, joten ajattelin avata esittämäämme mallia hieman pidemmin ja kertoa, miksi omasta mielestäni olisi tärkeää uudistaa asevelvollisuutta ja mihin suuntaan.


Suomalainen asevelvollisuus ja laaja reservi ovat toimiva maanpuolustusratkaisu, joka on taannut maamme itsenäisyyden yli 100 vuoden ajan. Asevelvollisuus tulee säilyttää, sillä se on käytännössä ainoa tapa puolustaa laajaa ja harvaan asuttua maatamme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö asevelvollisuutta tulisi kehittää, vaan asia on itse asiassa päinvastoin. Olisi vastuutonta ajatella, että nykyinen malli on täydellinen eikä kaipaa uudistamista. Muutaman vuosikymmenen kuluttua huomaisimme, että muutoshaluttomuutemme vuoksi puolustusratkaisumme on jäänyt auttamatta jälkeen ajastaan, eikä kykene enää vastaamaan maanpuolustuksemme tarpeisiin.

Maanpuolustuksemme uskottavuus ja sen muodostama pelote muiden valtioiden, käytännössä Venäjän, näkökulmasta perustuu korkeaan maanpuolustustahtoon. Sen ylläpitäminen nykyisellä tasolla on ensisijaisen tärkeää. Ennen kaikkea nuorten maanpuolustustahtoon on kiinnitettävä erityistä huomiota, sillä nuoret ovat se ryhmä, joka on ensimmäisenä rajalla ottamassa vihollista vastaan kovan paikan tullen. Mikäli annamme maanpuolustustahdon romahtaa nuorten ikäluokassa, on peli käytännössä menetetty.

Siksi kannan huolta siitä kehityksestä, jota on viimeisimmissä mittauksissa nähty nuorten maanpuolustustahdon osalta. Uusimmassa mittauksessa ensimmäistä kertaa historiassa alle 25-vuotiaista vastasi myönteisesti maanpuolustustahtoa mittaavaan kysymykseen alle puolet. Yhtenä, ei toki ainoana, syynä tähän kehitykseen on ollut nykyjärjestelmän koettu epäoikeudenmukaisuus ja tasa-arvon toteutumattomuus. Meidän on aika lähteä pohtimaan niitä ratkaisuja, joilla pureudumme tähän ongelmaan ja huolehdimme siitä, että puolustusratkaisumme on uskottava ja sillä on yhteiskunnan tuki myös 50 vuoden päästä. Helppoa olisi työntää pää santaan ja toivoa ongelman katoavan, mutta ikävä kyllä se ei ole ennenkään toiminut, eikä toimi nyt.

Tämän takia esitimme ja itse kannatan muutosta, jossa nykyistä asevelvollisuutta  uudistetaan niin, että asepalvelukseen otetaan sama määrä nuoria kuin nyt, mutta heidät valitaan soveltuvuuden ja oman motivaation – ei sukupuolen – perusteella. 

Asepalvelukseen parhaiten soveltuvat valittaisiin kutsunnoissa, jotka koskisivat koko ikäluokkaa ja jossa määritettäisiin asevelvollisten henkinen ja fyysinen sopivuus palvelukseen sekä oma motivaatio palveluksen suorittamiseen. Samalla pystyttäisiin toteuttamaan koko ikäluokalle tarkastukset, joissa apua tarvitsevat voitaisiin ohjata tarvittavien palvelujen piiriin. Asevelvollisuus säilytettäisiin ja Puolustusvoimilla olisi edelleen oikeus määrätä nuori palvelukseen, mikäli sen näkee järkeväksi ja tarpeelliseksi. Osana uudistusta tulisi esitellä maanpuolustusverovähennys, jolla kompensoisimme palveluksen suorittaville nuorille heidän yhteiskunnalle antamaansa aikaa ja osoittaisimme kiitollisuutta panostuksesta maanpuolustuksen eteen.

Tässä mallissa olisi monia muitakin hyviä puolia tasa-arvo-ongelman ratkaisemisen lisäksi. Mahdollistamalla koko ikäluokan käyttämisen asepalvelukseen varmistaisimme sen, että Puolustusvoimat todella saa palvelukseen sinne parhaiten soveltuvat ja sitä kautta pääsevät kouluttamaan nykyistä suorituskykyisemmät ja motivoituneemmat sodan ajan joukot. Tällä hetkellä asepalveluksen vapaaehtoisesti suorittavista naisista yli 70% päätyy johtajakoulutukseen, kun vastaava luku miesten kohdalla on alle 30%. Sukupuoli ei ole pitkään aikaan ollut minkäänlainen määritelmä sotilaaksi soveltuvumiselle ja on maanpuolustukselle vahingollista ajatella, että ainoastaan miehet voisivat olla hyviä sotilaita. Näin ei ole.

On lisäksi varsin hullunkurista, että Puolustusvoimat kouluttaa joka vuosi tuhansia nuoria miehiä, jotka palvelevat palveluskelpoisuusluokassa B. Miksi käyttää rajallisia resursseja ja aikaa heidän kouluttamiseensa, kun tarjolla olisi paljon paremmin sotilaaksi soveltuvia ja motivoituneempia naisia? Samalla nämä huonommin palvelukseen soveltuvat nuoret miehet voivat jatkaa opintojen ja työelämän parissa, mihin he varmasti soveltuvat paremmin.

Keskustelua on käyty myös monenlaisista kansalaispalvelusmalleista. Malleja on ollut esillä monenlaisia, mutta yhteistä niille on ollut ajatus siitä, että ne nuoret, jotka eivät suorita asepalvelusta (suurimmaksi osaksi siis naiset) suorittaisivat jonkinlaisen yleensä muutaman kuukauden mittaisen kansalaispalveluksen. Yksi suurimmista ongelmista tällaisissa esityksissä on palveluspaikkojen puute. Jo nykytilanteessa moni siviilipalvelusta suorittava viettää vuotensa palveluspaikassa, josta ei ole hyötyä yhteiskunnalle eikä sen enempää palvelusta suorittavalle nuorelle. Voi vain kuvitella, minkälainen tilanne olisi, jos yhtäkkiä tekemistä tulisi keksiä kymmenilletuhansille uusille kansalaispalveluksen suorittajille. Tätä on myös kysytty ministeriöistä, joiden mukaan tällaisia yhteiskunnalle hyödyllisiä tehtäviä ei yksinkertaisesti ole.


Näenkin järkevämpänä, että nuoret, jotka eivät suorita asepalvelusta, etenevät opinnoissa ja työelämässä turhan rangaistusluonteisen kansalaispalveluksen sijaan. Yhteiskunnan kokonaisuuden ja kokonaiskustannusten kannalta on järkevämpää, että nämä nuoret jatkavat työelämässä maksaen veroja tai opiskelemassa edistäen valmistumistaan ja siten nopeuttaen pääsyään työelämään ja nettoveronmaksajiksi. Asepalveluksen suorittaville vaivaa kompensoitaisiin jo aikaisemmin mainitsemallani maanpuolustusverovähennyksellä.

On selvää, että muutokset tapahtuvat hitaasti ja aina pala kerrallaan. Esitellessämme tätä mallia ja kannanottoa emme missään nimessä tarkoittaneet, että muutos tasa-arvoiseen asevelvollisuuteen tulisi tehdä muutamassa vuodessa ja koko järjestelmä rysäyksellä uudistaen. Ottamalla kantaa tämän asian puolesta halusimme esitellä ne raamit, joiden sisällä meidän mielestämme asevelvollisuutta ja puolustusratkaisuamme tulisi tulevien vuosien ja vuosikymmenien aikana uudistaa: asevelvollisuus säilyttäen, sitä samalla uudistaen ja kutsunnat koko ikäluokalle laajentaen, painottaen valinnoissa sukupuolen sijaan motivaatiota ja sopivuutta palvelukseen, lisäämällä palveluksen suorittaville taloudellista kannustinta maanpuolustusvähennyksen muodossa… 

On myös selvää, ettei tämä malli ole missään nimessä valmis esitys täydellisestä asepalveluksesta vaan ensimmäinen keskustelunavaus. Itse näen, että meidän on lähdettävä viemään eteenpäin näitä muutoksia yksi kerrallaan ja tarkkaan niiden vaikutuksia seuraten. Mikäli vaikutusten huomataan olevan epätoivottuja, on meidän kyettävä myös peruuttamaan ja pohtimaan suuntaamme uudelleen. Asevelvollisuutta uudistettaessa Suomen puolustuskyvyn on oltava aina kaikista keskeisin asia.



Minusta tarvitsemme politiikassa ylipäätänsä nykyistä enemmän kauaskatseista valmistelutyötä ja neljän vuoden eduskuntakautta pidemmän aikavälin suunnittelua. Oli aiheena sitten talous, työmarkkinat tai asevelvollisuus on meidän pystyttävä luomaan niille pidempikantoisia ratkaisuja tarjottavaksi yhteiskunnalliseen keskusteluun. Toivon, että tämä esittelemäni keskustelunavaus asevelvollisuudesta ja sen uudistamisesta voisi toimia esimerkkinä tällaisesta pidemmän aikavälin suunnittelu- ja ajatustyöstä, jonka tavoitteena ei ole luoda täysin valmista ja jokaista pilkkua myöten viilattua mallia, vaan pyrkiä ohjaamaan sitä suuntaa, johon keskustelua aiheesta viedään.